Räätälöidyt sihdit ja suodattimet
Reikälevyistä sekä kudotuista sihti- ja suodatusverkoista voidaan räätälöidä erilaisiin käyttötarkoituksiin soveltuvia käyttövalmiita sihtejä ja suodattimia, joita käytetään esimerkiksi erilaisissa laitteistoissa imusihteinä tai tai veden, öljyn ja ilman suodattimina. Suodatusmateriaalina voidaan käyttää myös sintrattuja monikerrosverkkoja, jolloin suodatin kestää suurempia paine-eroja. Sintrattujen monikerrosverkkojen nimellinen suodatusaste voi olla jopa 1 µm.
Suodattimet voivat olla muodoltaan esimerkiksi kiekkoja, levymäisiä, kupoleita tai sylintereitä. Sylinterit voivat olla päädyistään suljettuja tai avoimia. Sihtiverkkoihin voidaan kiinnittää esimerkiksi erilaisia työstettyjä osia, joiden avulla suodattimen kiinnitys käyttökohteeseen onnistuu kierteiden tai kiinnityslaippojen avulla. Suodattimien suodatusaste ja materiaalit valitaan käyttökohteen vaatimusten mukaisesti.
Autamme suodattimen suunnittelussa mielellämme jo projektinne aikaisessa vaiheessa, jotta varmistamme lopputuotteen kustannustehokkaan valmistustavan sekä toimivuuden käyttökohteessanne.
Hyödyt
- Räätälöinti käyttökohteen mukaan
- Pienet testierät mahdollisia
- Varastointipalvelu lyhyellä toimitusajalla
Tyypilliset käyttökohteet
Räätälöity suodatin tai räätälöity sihti voi olla imusuodatin, imusihti, öljynsuodatin, ilmansuodatin, vedensuodatin, painesuodatin, ekstruuderisihti tai mikrofonisuoja. Käyttökohteina voi olla esimerkiksi äänentoisto, sprinklerit, suuttimet, takaiskuventtiillit, kompressorit, suodatuslaitteistot, kiertovoiteluainejärjestelmät, puristimet, nostimet sekä traktorit, metsäkoneet ja muut ajoneuvot.
Tekniset ominaisuudet
Materiaalivalinnat:
- Metallisten sihtiverkkojen neliömuotoiset aukkokoot 20 µm -5 mm
- Suodatuskudokset erilaisilla kudontavoilla, joiden nimellinen suodatusaste 1 – 300 µm
- Sintratut monikerrosverkot, joiden nimellinen suodatusaste 1 – 300 µm
- Pulverisintratut rakenteet, joiden nimellinen suodatusaste 0,1 – 200 µm
- Kiilalankaelementit, joiden pienin mahdollinen rako on 10 µm
- Erilaiset reikälevyt
- Laaja materiaalivalikoima, tyypillisimpinä ovat ruostumaton teräs (AISI 304) sekä haponkestävä teräs (AISI 316), mutta myös jalommat teräkset, kuten Inconel, Hastelloy ja Titaani ovat mahdollisia
Muodot ja kiinnitystavat:
- Suodattimet voivat olla muodoltaan kiekkoja, levymäisiä, sylintereitä, kupoleita, laskostettuja, kartioita ja ne voivat olla päädyistään suljettuja tai avoimia
- Suodattimen kiinnitys käyttökohteeseen kierteiden tai erilaisten kiinnityslaippojen tai -pintojen avulla
Vaihtoehtoja sihtien ja suodattimien toteutukselle on lukematon määrä, joten kannattaa olla heti yhteydessä asiantuntijoihimme!
Usein kysytyt kysymykset (UKK/FAQ)
Saako teiltä protokappaleita räätälöidyistä sihdeistä tai suodattimista?
Kyllä, tyypillisesti ennen isompien sarjojen valmistamista lähetämme testikappaleet hyväksyntää varten. Kustannustehokas protoerän määrä riippuu suodattimen valmistustavasta ja tarvittavista valmistuksen muoteista ja työkaluista.
Kuinka hienoja suodatusasteita sihdeille on saatavilla?
Suodatusmateriaaleille on useita vaihtoehtoja ja hienoin suodatusaste kudotuille verkoille on 1 µm, pulverisintratuille rakenteille 0,1 µm ja kiilalankaelementille 10 µm.
Millaisia kiinnitystapoja suodattimille löytyy?
Suodattimen standardoidut kiinnitystavat ovat esim. erilaiset putkikierteet ja laippaliitokset. Myös Code 7 eli bajonettilukitus on tyypillinen isommille suodattimille. Sintrattujen materiaalien hitsaus on haasteellista ja näiden materiaalien kiinnitystä helpottamaan voidaan jo sintrausvaiheessa valmistaa kiinteistä metalleista kiinnityspintoja.
Mistä materiaaleista suodattimia voidaan valmistaa?
Tyypillisimmät materiaalit ovat ruostumaton teräs AISI 304 sekä haponkestävä teräs AISI 316. Mikäli tarvitaan parempaa korroosion tai lämpötilan kestoa, on vaihtoehtoina myös AISI 904, Hastelloy, Inconel, Monel, Duplex, Tantaali ja titaani.
Voidaanko suodattimia pinnoittaa?
Kyllä. Materiaalien korroosion kestoa voidaan parantaa erilaisilla nanopinnoittella tai pintakäsittelyillä. Vaihtoehtoisia pinnoitteita ovat esim. ETFE, galvanointi, sähkökastomaalaus tai jalometallipinnoitteet, kuten platina, kulta ja hopea. Suodattimien elintarvikekelpoisuutta ja puhdistettavuutta voidaan parantaa pintojen sähkökemiallisella ja mekaanisella kiillotuksella.
Millä toleranssilla suodattimet voidaan valmistaa?
Toleransseihin vaikuttaa valitut suodatusmateriaalit. Huokoisista materiaaleista valmistettujen tuotteiden mitoituksessa ei päästä yhtä tiukkoihin toleransseihin kuin kiinteillä materiaaleilla. Hitsatuissa rakenteissa lämpötilojen vaihtelut lisäävät toleranssia. Tiukat toleranssit lisäävät tuotteiden valmistuskustannuksia ja sen takia niistä kannattaa keskustella jo projektin aikaisessa vaiheessa. Sarjatuotannon suodattimille voidaan valmistaa mittatyökalut, joiden avulla varmistetaan mitoitus ja suodattimien soveltuvuus käyttökohteeseen.
Asiantuntijat apunasi
-
Petri Grandell
-
Tuomas Elomaa



