Grönmarkin NPS 89 vuonna 2026.

Asiakkaamme arvostavat sujuvaa yhteistyötä – NPS 89

Mittaamme asiakastyytyväisyyttämme vuosittain NPS-kyselyllä. NPS eli Net Promoter Score kertoo, kuinka todennäköisesti asiakkaamme suosittelisivat meitä muille asteikolla 0–10. Lopullinen NPS-luku voi vaihdella välillä -100 ja +100, ja se antaa meille arvokasta tietoa siitä, miten hyvin olemme onnistuneet asiakastyössämme sekä pitkäjänteisessä yhteistyössä.

Vuoden 2026 tulos: 89

Tänäkin vuonna toteutimme kyselyn kesän kynnyksellä. Vuoden 2026 NPS-lukumme on 89. Tulos on meille erittäin arvokas, ja ennen kaikkea se kertoo asiakkaidemme luottamuksesta. Asiakkaidemme arjessa luotettavuudella, toimitusvarmuudella ja oikea-aikaisella tuella on suuri merkitys.

Kyselyssä pyysimme asiakkaitamme myös kertomaan, missä olemme onnistuneet erityisen hyvin. Saimme muun muassa alla olevaa palautetta:

“Nopeat vastaukset tarjouspyyntöihin, tilausvahvistukset tulee nopeasti ja tilattu tavara tulee niin kuin on sovittu.”

“Yhteydenpito – ei liian painostavaa, mutta kuitenkin sopivan tiheää, ettei teitä unohda.”

“Saatu asiantuntevaa tukea aina kun on tarvittu.”

Palaute muistuttaa meitä siitä, että hyvä asiakaskokemus syntyy arjen tekemisestä. Se rakentuu jokaisessa teknisessä keskustelussa ja ongelmanratkaisutilanteessa sekä tarjouksessa ja toimituksessa.

Kiitos palautteesta ja yhteistyöstä

Haluamme kiittää lämpimästi kaikkia kyselyyn vastanneita asiakkaitamme. Kiitos ajastanne sekä hyvästä yhteistyöstä kuluneen vuoden aikana.

Kiitos myös rakentavasta palautteesta. Se auttaa meitä kehittämään toimintaamme edelleen ja varmistamaan, että pystymme palvelemaan asiakkaitamme entistä paremmin jatkossa.

Toivotamme kaikille hyvää ja rentouttavaa kesän jatkoa!

Grönmark on yli 110-vuotias teknisen kaupan palveluyritys ja tarjoamme ratkaisuja erotustekniikkaan, suojaukseen ja tiivistämiseen. Luomme räätälöityjä asiakaskohtaisia ratkaisuja ja haluamme aidosti auttaa asiakasyrityksissä toimivia ihmisiä työssään.